Tässä vähän ajatuksia eri työssäoppimispaikoista kun olen jo viikon ollut Remassakin. Työpaikat ovat hyvin erinlaiset ja nyt kun molemmissa ollut, niin täytyy kyllä sanoa että oli kyllä hyvä idea olla molemmissa kolme viikkoa, kun että olisi ollut koko jakson samassa paikassa.
SportMasterista olen jotain aiemmin kirjoitellut, laadukkaan oloinen urheiluliike. SportMasterista mieleen jäi keskustelut ihmisten kanssa, asiakkaiden kanssa höpöttelyt ja kiirettömyys. Kiirettömyydellä tarkoitan sitä, että urheiluliikkeessä kun palvelu on tärkeimpiä asioita, enkä sitä voi tarjota asiakkaalle tietämättömyyden ja kielen takia. Vaikka joku asiakas sanoi että englannin puhuminen ongelma, tuotetietoutta itseltäni ei kuitenkaan löydy.. Toki pienissä asioissa pystyin palvelemaan, nostin tuotteita korkealta asiakkaalle tai näytin missä on tennispallot :D Tärkein asia Sportissa oli se, että hymyili asiakkaille, tervehti, etsi muuta henkilökuntaa palvelua tarjoamaan, eikä paennut paikalta.
Sportin henkilökunta oli myös todella mukavaa! Jotkut asiakkaan jäivät juttelemaan muutakin kun kuulivat minun olevani suomalainen harjoitteluja ja se piristi päivää. Kuitenkin kun kuuntelee tanskan kieltä päivät pitkät, tuollaiset saa hyvälle mielelle:) Toki myös sijainti oli hyvä, lyhyt kävelymatka joten työpäivän jälkeen ei tarvinnut bussia odotella vaan pääsi heti kämpille. Olisin toivonut Sportissa ehkä vähän enemmän tekemistä, vaikka toki se on ymmärrettävää että kuorman purkua tmv. tekemistä ei ole, mutta välillä pari-kolme viimeistä tuntia tuntui turhan pitkiltä.. Tosin otin sen siltä kannalta että kärsivällisyys kasvaa :D
Rema1000 on pienehkö ruokakauppa, jonne kuljen bussilla n.20min Jellingiin. Remassa näin neljän työpäivän kokemuksella voin kertoa että tekemisen puutetta ei ole, jatkuvasti tekemistä. Itselleni työhommat ovat tuttuja omien töiden kautta. Oli jotenkin vapauttavaa mennä töihin Remaan kun täällä kuitenkin kaikki on uutta, uusia ihmisiä, ympäristö, kieli jne., mitä näitä nyt on kun ei ole kotimaassa omassa arjessa :D Ihmiset on mukavia ja huomaan että sellainen perusmeininki on vähän rennompaa kuin Suomessa aiemmassa vastaavassa työpaikassani. Tosin pomo on aivan huippu, vaikuttaa varmasti paljon asiaan.
Monenlaisia asioita on oppinut vaikka kummasakaan työpaikassa työtehtävät ovat olleet sellasia että hoituu kyllä. Oppimisesta tapahtuu suurin osa ainakin itsellä täällä muilla osa-alueilla kun itse työnteossa. Suurin asia on varmasti englannin kielen käyttö ja se että osaa heittäytyä uusiin tilanteisiin.
Jenna kertoikin tuosta Aarhusin reissusta, mukavaa oli vaikka mitään ei minulle tarttunutkaan mukaan. Piristävä reissu!
Kahden viikon päästä tähän aikaan olemme jo Suomessa, minä varmaan jo junassa kohti Jyväskylää menossa, hurjjaaa......
//Saara
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti