Tanskalaiset tuntuvat olevan paljon avoimempia kuin suomalaiset. Puhuvat ja kyselevät asioista suoraan, eipähän jää epäselvyyksiä. He käyttävät paljon fyysistä kontaktia. Kerran asiakas kaappasi minut kainaloonsa ja pyysi anteeksi kun kerroin, etten osaa tanskaa. Työpaikalla aamupalapöydässä jos joku siirtää jalkaa ja osuu toiseen, kaikki pysyy ennallaan. Suomessa jos näin kävisi, koko pöytäseurue suurinpiirtein säpsähtäisi penkeissään ja sitten ollaan hirveän nolona.
Osaavat nämä olla töykeitäkin. Kadulla, jos en itse väistä, tulee törmäys, jonka jälkeen vihainen mulkaisu. Anteeksi pyynnöstä saa vain haaveilla. Töiden jälkeen istahdin miehen viereen bussissa, joka ei reagoinut asiaan millään tavalla. Eli istuin koko matkan ihan mutkalla hänen kyynerpää kyljessäni. Samaan aikaan takanani oleva yritti päästä polvillaan selkänojani läpi. Ja kuin suomalaiset, ei voida mainita mitään, jos on jäämässä bussista pois. Tämäkin mies yhtäkkiä rupesi tunkemaan syliini. Liian aikasin. Olisin tiennyt missä hän jää pois. Tuntuu ettei tanskalaisilla ole mitään henkilökohtaista tilaa. Täällä saa olla ihan iholla kiinni, eikä kukaan välitä asiasta.
Kielen kanssa on tullut myös ongelmia, sillä jotkut eivät edes halua yrittää sanoa mitään englanniksi. Kassat ovat pahimmat. Myyjä vain jatkaa tanskaa vaikka kerromme, ettemme ymmärrä mitään. Eipähän päde sanonta, sitä saa mitä tilaa. Kun ei tosiaankaan tiedä mitä sieltä on tulossa. Mutta toisaalta, sitten kun he rupeavat puhumaan englantia, se on todella sujuvaa ja helppoa ymmärtää. Heillä vain on se sama mikä suomalaisilla, puhutaan vain jos on pakko.
Kaikesta huolimatta tanskalaiset ovat todella ihania ihmisiä. Heidän kanssa on todella helppo tulla toimeen. Työpaikallakin pääsin heti mukaan porukkaan ja kaikki harmittelivat, kun viimeinen työpäivä loppui. Sain heiltä kiitoksena korillisen kaikkea. Ihan kaikkea. Ja sen kyllä huomasi sen painosta, kun kannoin sitä bussipysäkiltä asuntolalle auringonpaisteessa, pitkähihainen, neuletakki ja villakangastakki päällä. Samalla reissulla astuin koirankakkaan.
Maanantaina lähtee toinen puolikas koko reissusta ja voin sanoa, että tähän asti täällä on ollut huikeaa. Toivotaan, että sama meno jatkuu loppuun asti!
-Jenna-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti